Emilyn ja Vilman vauhdikas päivä

Tiistaina oli pakkasta melko sopivasti, ei liikaa, eikä liian vähän. Minun teki niin kovasti mieli mennä Vilman kanssa läheiselle pellolle laukkailemaan.
Saavuin Suburbaniin mukavasti mopollani, vaikka ajelinkin erittäin hiljaa jäisten teiden takia. Ajelin parkkipaikalle ja jätin mopon siihen odottelemaan.

Tallustin karsinatallia kohden hitain askelin, paksut talvivaatteet kun hankaloittivat liikkumista. Tallissa oli lämmin, ja menin Vilman karsinalle. Siellähän tamma makoilikin lämpimän fleeceloimen suojissa.
Menin hiljaa karsinaan, ja kyykistyin silittämään rakkaan tammani päätä. "Mennäänkö tänää pellolle kiihdyttelemään?" kysyin Vilmalta. Tamma vain roikotti rennosti korviaan, ja hiljentyminen on myöntymisen merkki.

Jätin Vilman vielä torkkumaan, ja kävelin varastopäätyyn, jonne olin sijoittanu Vilman kamat, jotta ne olivat lähellä. Otin harjapakin käteeni, ja vein Vilman karsinalle. Sitten palasin vielä hakemaan satulaa, suitsia, sekä rintaremmi-martingaaliyhdistelmän. Kun palasin jälleen Vilman luo, tamma oli jo pystyssä ja korvat hörössä. "Taisit tosiaan tykätä ideasta lähteä pellolle?" naurahdin Vilmalle. Menin Vilman karsinaan juuri kun tallin ovi kävi. Katsahdin ovelle ja huomasin että tulija oli Chewy
"Moi", sanoin hänelle ja taisin hieman epäkohteliaastikkin mennä Vilman luo ennenkuin Chewy ehti vastata. "Moi vaan", tämä vastasi kun olin riisumassa Vilman loimea.
Emme oikeastaan tunteneet toisiamme, kuin että tiesin että Chewy omisti Rinan.

Aloitin sitten harjaamaan Vilmaa, ja Chewykin meni harjaamaan Rinaa. Juttelin Vilmalle välillä, ja tyrkin sitä kun vaihdoin harjauspuolta. Vilma oli jo pirteänä ja steppaili innoissaan kun puhdistin kavioita. Ärähdinkin sille kerran: "Nyt paikallasi Vilma, tai muuten joudut maneesiin työskentelemään!" Kun olin saanut Vilman putipuhtaaksi kavioita myöten, aloitin varustamisen. Ensin laitoin satulan, vyötä kiristäessa tamma nosteli päätään hampaat ilmaa napsien, mutta sain silti vyön kireäksi. Sitten laitoin rintaremmin ja naksautin pikalukolla kiinnii vyöhön. Suitsiessa ei mennyt minuuttiakaan, jonka jälkeen laitoin vielä kaikkiin jalkoihin suojat. Hain varastosta oman kypäräni, sekä puin takin alle palaturvaliivin, pellolla en nimittäin vielä luottanut tammaan täysin. Olihan se ollut minulla vasta parisen kuukautta. Otin samalla ratsastusfleece -loimen ja laitoin sen Vilmalle.

Talutettuani Vilman lumiselle pihamaalle, laskin jalustimet ja tarkistin vielä vyön. Nousin selkään vaivalloisesti, Vilma oli nimittäin sentin minua korkeampi, ja nousu oli aina minulle haastavaa. Päästyäni selkään lyhensin jalustimia reiän verran, jonka jälkeen annoin Vilmalle pohkeet lähteä talsimaan pellolle päin.

Pellolle ei ollut pitkä matka, vain kilometrin verran. Vilma oli oikein reippaalla tuulella, ja se meinasi lähteä raviin heti kun otin ohjat tuntumalle. Aloitin ravaamisenkin melkeinpä heti kun olin ohjatkin saanut tuntumalle. Vilma ravasi korvat hörössä eteen, ja meni aika hyvin eteen ja alas. Istuin harjoitusravissa, jotta sain kontrolloitua tamman menoa hieman. Se kun oli vauhdikas tänään. Tein suuria ympyröitä siellä täällä, ja meno olikin aika mukavaa. Ravi oli reipasta, ja tunsin kuinka tamma oli virtaa täynnä. Vaihdoin suuntaa, ja tein kevyessä ravissa pari tempoa. Tai oikeastaan Vilma meinasi laukata, ja tempot olivat suurta häsellystä.
Lopulta myönnyin ja annoin Vilmalle hellät laukkapohkeet. Vilmapas olikin jo valmiina, ja ampaisi täysillä matkaan. Menetin tamman kontrollin täysin, ja se laukkasi tuulispäänä eteenpäin. Sillä oli kuitenkin korvat hörössä, ja se nautti vauhdista. Tiesin ettei pidättäminen auttanut juuri mitään, joten rentouduin itsekkin satulassa ja annoin Vilman viedä meitä pitkin peltoa. Kun Vilma oli jo laukannu peltoa pitkin vaikka kuinka kauan, se alkoi korskua ja laukka hidastui pikkuhiljaa, silloin otin ohjat tuntumalle ja hidastin vauhdin raviin. Taputin Vilmaa sään alle ja kehuin sitä, vaikkei teko ollutkaan kovin miellyttävä. Tai olihan tämä ollut odotettavissa..
Ravasin vielä muutami kierroksia molempiin suuntiin, koska noin kovan vauhdin jälkeen oli pakko tehdä pitkä jäähdyttely näin talvisaikaan. Ravinkin jälkeen kävelimme ainakin neljä kierrosta suuren pellon ympäri, jonka jälkeen kävelimme tallille takaisin.

Talliin päästyämme riisuin Vilmalta kaikki kamat ja laitoin loimen päälle. Vilma oli todella hikinen, joten laitoin vielä fleecenkin alle verkkoloimen kuivattamaan. Tarjosin tammalle lämmintä vettä, ja sen juomisen ajan hoidin kaikki varusteet. Ripustin hikisen ratsiloimen kuivumaan loimitelineelle. Kävin kaatamassa vielä Vilman juomakuppiin lämmintä vettä, talvisin kun hevoset joivat huonommin. Kello lähestyi viittä, joten raahasin vielä tamman nenän alle kolme siivua hyvää heinää. Laitoin Vilman iltasapuskat valmiiksi ämpäriin karsinan eteen, joten iltatyöntekijöiden ei tarvinnut niitä enää sekoitella.

Sen tehtyäni lähdin mopollani kotia kohti.

talviterkuin,
Emily ja Vilmuli<3

irtojuoksutusta

Ihanaa, että vihdoinkin Suburbaniin tuli oma tallipäiväkirja (:

Tänään oli pakkanen sen verran korkeana, ettei ratsastamisesta olisi tämän meidän lellipennun kanssa tullut mitään. Hain siis kunnolla topatun, hevoselta näyttävän otuksen tarhasta ja talutin sen pesupaikalle. Pesupaikalla kuorin Rokilta ne kaikki lukuiset loimikerrokset pois ja vein ne kuivumaan samalla kun hain harjapakin. Ori ollut yön tallissakin talliloimi päällä, joten perusteellinen läpiharjaus riitti tällä kertaa, unohtamatta tietenkään kavioiden putsausta. Kun ori taas kiilsi kuin puhtaaksi kiillotettu euron kolikko, hain satulahuoneesta hienot, timanttiotsapantaiset suitset. Roki avasi suunsa kiltisti, joten tällä kertaa vältyin tappelulta. Otin vielä juoksutusraipan käteeni ja lähdin taluttamaan oria uloa tallista.

Huomattavan lumipeitteen kerännyt kenttä kiinnitti huomioni väkisinkin, joten suuntasin kulkuni kentälle. Varmistin vielä, että portti on kunnolla kiinni, ennenkuin päästin orin irti. Roki lähti käppäilemään rennosti ympäri kenttää, kunnes pysähtyi suunnilleen keskikohtaan, kuopaisi pari kertaa lunta kaviollaan ja kierähti kyljelleen. Annoin orin piehtaroida rauhassa, mutta rupesin jo vähitellen hoputtamaan sitä raviin. Rokin pyrkimykset eivät ilmeisesti olleet aivan samanlaiset kuin omani, sillä muutaman raviaskeleen jälkeen se syöksähti villiin pukkilaukkaan ja veteli täysiä kierroksia umpihangessa. Hymyilin katsoessani orin hupsuilua ja onhan umpihankiliikunta hyvää kunnon kannalta. Annoin Rokin hyppiä ja pomppia rauhassa, kunnes se laski itse raville ja lähti tulemaan pikkuhölkkää kohti. Ori pysähtyi suoraan eteeni tarkoittaen selvästi; "kato nyt, mä oon ihan märkä, ala viedä mut sisälle ja sassiin ! " Klipsautin riimun kiinni Rokin toiseen kuolaimeen ja lähdin taluttelemaan sitä vielä tallin pihaan. Loppukäynneilläkin on aika suuri merkitys. Lopulta huomasin kuitenkin, että tämä meidän lellipentu muka tärisi kylmästä, joten talutin sen takaisin pesupaikalle.

Kastelin sienen lämpimällä vedellä ja pyyhin Rokista enimmät hiet pois; ori oli aivan märkä. Kävin hakemassa Rokin vaaleansinisen kuivatusloimen ja laitoin sen päälle vielä fleecen. Iltatallin tekijä ottaisi ne pois illemmalla. Jätin Rokin mutustamaan päiväheiniään sisälle ja laitoin ruuat karsinan oven eteen valmiiksi. Annoin orin vielä herkutella porkkanoilla, ennenkuin lähdin kotiin.

- Pätkis

Sofian & Baran maastoreissu

Jes, pakkanen oli yön aikana laskenut -20 asteesta vaivaiseen seitsemään ja puoleen asteeseen, mikä tarkoitti sitä, että pääsisimme pitkästä aikaa ihan kunnolla Baran kanssa metsään maastoilemaan! Hörpittyäni kipeytynyttä kurkkuani ihanasti lämmittävän kookosteen loppuun, saatoin ottaa suunnaksi Suburbanin.
Karsinansiivouksen jälkeen hain rakkaansuloisenlutuisen puokkariruunani tarhasta, jossa se oli jo parin tunnin aikana ehtinyt piehtaroida itsensä ihan lumiseksi. Huolellisen puunausepisodin jälkeen vein poikasen ulos. Bara pyöri ja hyöri eikä millään olisi malttanut antaa minun ihan kaikessa rauhassa ratsautua. Kun viimein olin kavunnut satulaan, ruuna lähti höseltämään eteenpäin ihan omia aikojaan ja pukitti, kun pidätin sitä. Ei hätää, ei käynyt kuinkaan, mutta kyllä hämmästyin siitä, kuinka energiseksi jätkä oli päässyt. Tai no, myönnettäköön, olin skipannut eilisen koulutreenin, mutta ei kai ruunan nyt yhden päivän ylimääräisestä huilista pitäisi noin paljon hiiltyä? Maastopolulle päästyämme annoin ihan suosiolla Baralle luvan ravata, jotta se saisi päästellä vähän ylimääräisiä höyryjä. Baralle tämä järjestely sopi oikein loistavasti, ja se ravasi ja ravasi väsymättä parisen kilometriä, kunnes se sitten vastaan hangoitellen malttoi hiljentää menonsa takaisin käyntivauhtiseksi.
Luminen metsä oli varmasti yksi kauneimmista asioista, joita olin koko elämäni aikana nähnyt. Puiden oksat kurottuivat upeannäköisesti polun ylle raskaan lumipeitteensä väsyttämänä, ja polku edessämme näytti koskemattomalta muutamia rusakonjälkiä huolimatta. Baraa ei ympäristö paljoakaan liikuttanut, vaan se keskittyi huomattavasti mieluummin reuhtomaan ohjia siihen malliin, että tahtoi viipottaa niin kovaa kuin hokitetuista kavioista lähtisi. No, laukatkoon sitten.
Reippaan laukkapätkän jälkeen Bara oli jo sen verran hiessä, että katsoin parhaimmaksi palata takaisin tallille. Otettuani ratsastustamineet pois, harjasin ruunan pikapikaa ja tarkistin sen tilsaantuneet kaviot. Sen jälkeen loimitin ruunan, vein karsinaansa ja annoin sille muutaman heinätupon naposteltavaksi. Koska oli vasta melko varhainen aamupäivä, huikkasin vielä ennen lähtöä Quintonille että muistaisi viedä silmäteräni noin tunnin kuluttua takaisin ulos. Sitten ei muuta kuin takaisin ah niin ihanan opiskelun pariin...

lumiterkuin,
Sofia H. + Baraboy

Quintonin tervehdys

No niin, viimein Suburban sai itselleen oman tallipäiväkirjan! Tänne voivat siis yksityisten omistajat kirjoitella tapahtumista. Otsikkoon voitte laitella esimerkiksi oman nimenne jotta tietää kenen teksti on tai lisätä vaikkapa allekirjoituksen tekstin loppuun.

Toivottavasti porukat viitsivät nyt sitten jonkin verran kirjoitellakin.

-Quinton