Sofian & Baran maastoreissu

Jes, pakkanen oli yön aikana laskenut -20 asteesta vaivaiseen seitsemään ja puoleen asteeseen, mikä tarkoitti sitä, että pääsisimme pitkästä aikaa ihan kunnolla Baran kanssa metsään maastoilemaan! Hörpittyäni kipeytynyttä kurkkuani ihanasti lämmittävän kookosteen loppuun, saatoin ottaa suunnaksi Suburbanin.
Karsinansiivouksen jälkeen hain rakkaansuloisenlutuisen puokkariruunani tarhasta, jossa se oli jo parin tunnin aikana ehtinyt piehtaroida itsensä ihan lumiseksi. Huolellisen puunausepisodin jälkeen vein poikasen ulos. Bara pyöri ja hyöri eikä millään olisi malttanut antaa minun ihan kaikessa rauhassa ratsautua. Kun viimein olin kavunnut satulaan, ruuna lähti höseltämään eteenpäin ihan omia aikojaan ja pukitti, kun pidätin sitä. Ei hätää, ei käynyt kuinkaan, mutta kyllä hämmästyin siitä, kuinka energiseksi jätkä oli päässyt. Tai no, myönnettäköön, olin skipannut eilisen koulutreenin, mutta ei kai ruunan nyt yhden päivän ylimääräisestä huilista pitäisi noin paljon hiiltyä? Maastopolulle päästyämme annoin ihan suosiolla Baralle luvan ravata, jotta se saisi päästellä vähän ylimääräisiä höyryjä. Baralle tämä järjestely sopi oikein loistavasti, ja se ravasi ja ravasi väsymättä parisen kilometriä, kunnes se sitten vastaan hangoitellen malttoi hiljentää menonsa takaisin käyntivauhtiseksi.
Luminen metsä oli varmasti yksi kauneimmista asioista, joita olin koko elämäni aikana nähnyt. Puiden oksat kurottuivat upeannäköisesti polun ylle raskaan lumipeitteensä väsyttämänä, ja polku edessämme näytti koskemattomalta muutamia rusakonjälkiä huolimatta. Baraa ei ympäristö paljoakaan liikuttanut, vaan se keskittyi huomattavasti mieluummin reuhtomaan ohjia siihen malliin, että tahtoi viipottaa niin kovaa kuin hokitetuista kavioista lähtisi. No, laukatkoon sitten.
Reippaan laukkapätkän jälkeen Bara oli jo sen verran hiessä, että katsoin parhaimmaksi palata takaisin tallille. Otettuani ratsastustamineet pois, harjasin ruunan pikapikaa ja tarkistin sen tilsaantuneet kaviot. Sen jälkeen loimitin ruunan, vein karsinaansa ja annoin sille muutaman heinätupon naposteltavaksi. Koska oli vasta melko varhainen aamupäivä, huikkasin vielä ennen lähtöä Quintonille että muistaisi viedä silmäteräni noin tunnin kuluttua takaisin ulos. Sitten ei muuta kuin takaisin ah niin ihanan opiskelun pariin...

lumiterkuin,
Sofia H. + Baraboy